Pekka Ketonen
Pekka Ketonen oli suomalainen metsänhoitaja ja pitkäaikainen Suomen Kennelliiton toiminnanjohtaja. Ketonen oli taiteellinen henkilö. Hän harrasti maalausta ja kuvanveistoa. Ketonen on muotoillut kaikkien viiden suomalaisen alkuperäisen koirarodun patsaat, jotka on sijoitettu ympäri Suomea niiden kotiseuduille.
Suomenpystykorva-patsas on Espoossa,
Suomenajokoira-patsas Janakkalassa,
Karjalankarhukoira-patsas Ilomantsissa,
sotakoira-patsas Mikkelin jalkaväkimuseolla,
Lapinporokoira-patsas Inarissa ja
Suomenlapinkoira-patsas Enontekiön Hetassa.
Koiria on käytetty osana kansallista symboliikkaa vahvistamaan omaa kansallista erityisyyttä. Perinnerotuja on käytetty silloin, kun niiden käyttö on ollut tarkoituksenmukaista, esimerkiksi jonkin instituution logossa. Suomalaisuuden metaforana voidaan pitää esimerkiksi Suomen Kennelliiton vuoteen 1999 saakka käytössä ollutta logoa, jossa on kuvattuna kaksi suomenpystykorvaa. Kansalliskoirallamme pikinokka pystykorvalla on vakiintunut paikkansa suomalaisessa kansanperinteessä. Vuosikymmenten ajan pystykorva on kulkenut omistajansa rinnalla erilaisissa kuvituksissa ja tarinoissa. Myös taidemaalarit ja kuvanveistäjät ovat inspiroituneet kuvaamaan pystykorvaa yhtenä suomalaisuuden symbolina.
Palaa sivulle ääniopastukset Ääniopastukset: Überhund – Taiteen kiehtovat koirat – Poikilo
Päivitetty 25.1.2023