Terhi Ekebom
Siimes, 2023–24, installaatio
Teoskokonaisuus tutkii ihmisen erillisyyden kokemusta, yhteyden haasteellisuutta sekä luontosuhdetta ja luonnon olemassaolon oikeutta. Luonnon suuruus antaa mittasuhteen ihmisenä olemiseen. Pienimpien jäkälien ja mikroskooppisten olentojen merkitys kokonaisuudelle on valtava, luonnonvoimat ovat ihmistä suurempia.
Kokonaisuuteen kuuluu serigrafiavedoksia, animaatio ja keramiikkaa. Teoksen äänimaailma on nimeltään Juuristo. Sen on säveltänyt Sebastian Boulter.
Bio
TaM Terhi Ekebom (1971) on helsinkiläinen kuvittaja, kuvataiteilija ja sarjakuvataitelija. Hän työskentelee monipuolisilla tekniikoilla tehden kuvitusta ja julkista taidetta, joista viimeisimpinä ovat valmistuneet muun muassa Wäinö Aaltosen koulun ja Alavan päiväkodin teokset sekä seinämaalaukset Viron Põltsamaalle ja Hotelli- ja ravintolamuseon aulaan Helsingissä.
Ekebomin teoksissa keskeistä on kerronnallisuus, hän näkee sekä kirjan kansikuvituksen, että julkisen teoksen kiinnostavana tarinallisena näyttämönä. Hän pohtii vastaanottajaa ja tilaa, jossa teos tulee osaksi kohtaamista. Joskus teoksen viesti on intiimi, kuten sarjakuvakirjassa tai julkisen teoksen tapaan suurempi kokonaisuus. Sarjakuvia häneltä on julkaistu lukuisia. Suomen sarjakuvaseura palkitsi hänet Puupäähatulla vuonna 2014.
Palaa näyttelyn sivuille Kuumat kuplat – Poikilo
Päivitetty 31.10.2024