Ainainen kesä – Teoksia Viipurin Taiteenystävien kokoelmista
6.2.-27.4.2025

Pohjoisella pallonpuoliskolla saamme nauttia neljästä vuodenajasta. Ääripäissä ovat talven kylmyys ja valoisan ajan lyhyys sekä kesän lämpö pitkine valoisine päivineen ja öineen. Jokaiseen vuodenaikaan liittyy muistoja ja tunteita, mutta monille kesä on vuodenajoista mieluisin. Sitä odotetaan ja kaivataan läpi vuoden. Kesä on lyhyt ja intensiivinen, mikä korostaa sen erityisyyttä. Heinäkuun kääntyessä lopuilleen, mieleen alkaa hiipiä haikeus kesän päättymisestä. 

Lukemattomia lauluja ja runoja on kirjoitettu kesää kaivaten ja odottaen. Luonto ja maisemat ovat kuuluneet keskeisesti myös Suomen taiteen aiheistoon 1800-luvulta lähtien. Metsät, peltolakeudet, järvien selät, pauhaavat meren rannat ja Lapin tunturit suodattuivat kankaille taiteilijoiden tulkitsemina. Silloin syntyivät myös varsin pysyvät käsitykset siitä, minkälainen maisema koetaan mieluisaksi. Kesäinen maisema on yksi kauniiksi luokitelluista kuva-aiheista.  

Näyttelyssä esillä olevat teokset kuuluvat Viipurin Taiteenystävien yhdistyksen kokoelmaan. Vuonna 2025 yhdistys viettää 135-vuotisjuhlaa. Se on perustettu Viipurissa 1890. Alkuvuosina Viipurin Taiteenystävien toiminnan tarkoituksena oli piirustuskoulun perustaminen, taidekokoelman kerääminen sekä taidevalistus. Vuonna 1952 kokoelma talletettiin Hämeenlinnan taidemuseoon. Myöhemmin yhdistys siirsi osan teoksista Etelä-Karjalan taidemuseoon, nykyiseen Lappeenrannan taidemuseoon. Viipurin Taiteenystävien toiminta jatkuu edelleen, ja taidekokoelmaa kartutetaan vuosittain. 

Ainainen kesä -näyttelyn teokset on lainattu Hämeenlinnan ja Lappeenrannan taidemuseoista. Esillä on yli 70 teosta yli 50 taiteilijalta. Näyttelyn taiteilijoita ovat muun muassa Gunnar Berndtson, Eva Cederström, Magnus Enckell, Pekka Halonen, Eero Järnefelt, Hjalmar Munsterhjelm, Elias Muukka, Hugo Simbrg, Ellen Thesleff, Victor Westerholm ja Maria Wiik. 

Kuva: Hjalmar Munsterhjelm, Aikainen aamu Saimaan rannalla, 1890, öljy kankaalle. Viipurin Taiteenystavät ry:n talletus, Lappeenrannan taidemuseo. Kuva Lappeenrannan museot, 2019.

Näyttelyn ajan Kino-Poikilossa esitetään mediateosta The Transient, Pink Twins The Transient, Pink Twins – Poikilo

Palaa katsomaan näyttelyitä Näyttelyt – Poikilo.

Päivitetty 2.12.2024