Kuukauden taideteos: heinäkuu 2024

Punasävyinen maalaus, jossa sanomalehtipaperia maalauksen alla, osittain näkyvissä.

Teosnostoja Kouvolan taidemuseo Poikilon taidekokoelmista: Erkki Santanen, Auringonlasku, 1967

Erkki Santasen (1925–1990) öljymaalauksessa Auringonlasku näkyvät eriasteisesti taiteilijan kaikki keskeiset kiinnostuksen kohteet: väri, valo, viiva ja muoto. Auringonlaskussa ei ole enää jälkeäkään hänen aiemmista, esittävistä ja murretuin värein toteutetuista maisemistaan tai kubistisista kokeiluistaan. Taiteilija oli jo läpikäynyt oman murroksensa abstraktin taiteen suuntaan, ja samalla löytänyt oman tuolloisen tyylinsä, jossa maisema ja sen yksityiskohdat pelkistyivät tiukasta muodosta vapautuneiden värilaikkujen iloiseksi leikiksi. Aivan samoin, kuin samana vuonna 1967 maalatussa Kansallisgallerian kokoelmiin kuuluvassa teoksessa Leikkiä nurmikolla, jossa vihreän ja sinisen sävyiset värilaikut tanssahtelevat villisti kankaalla. Myöhemmin hänen värikenttänsä saivat jälleen selkeärajaisemmat ja rauhallisemmat muodot. Santanen oli ennen muuta värin ja valon maalari, joka poimi ympäristöstään tarkasti havainnoiden elämyksiä ja siirsi niiden vaikutteet myöhemmin maalauksiinsa. Auringonlasku on kuin taiteilijan kävelyretki ilta-auringon punertamassa maisemassa, missä kulkija kohtaa valon ja varjon sekä värisävyjen moninaiset vaihtelut, karsien ja lopulta yhdistäen luontokokemuksensa palaset yhtenäiseksi maalaukseksi, värien ja muotojen liikkeeksi. Erkki Santasen taiteilijakollegat mainitsivat hänellä olleen ”absoluuttisen värisilmän”.

Kouvolan taidemuseo Poikilon kokoelmissa on yhteensä kaksi Erkki Santasen öljymaalausta.

Erkki Santanen toimi koko työuransa ajan postinkantajana. Santanen opiskeli työnsä ohessa taiteilijaksi, ensin Korpilahden taidekursseilla Keski-Suomessa sekä myöhemmin opintomatkoja tehden Ranskassa ja Espanjassa. Santasen teoksia oli ensimmäisen kerran näytteillä vuonna 1949 Jyväskylässä. Hänelle myönnettiin Suomen Taideyhdistyksen dukaattipalkinto vuonna 1965, Keski-Suomen läänin taidepalkinto vuonna 1970 ja valtion taidepalkinto vuonna 1973. Valtion taiteilijaeläkkeen hän sai vuonna 1987.

Teksti ja kuva: Harri Hirvonen
Teoksen tiedot: Erkki Santanen, Auringonlasku, 1967, öljy levylle, 31,5 x 40 cm

Tutustu aiemmin julkaistuihin kuukauden taideteoksiin sivuillamme Taidekokoelmat – Poikilo