Kuukauden taideteos: joulukuu 2024

Sinisen ja keltaisen sävyisessä maalauksessa ihmisiä työn touhussa.

Teosnostoja Kouvolan taidemuseo Poikilon taidekokoelmista: Markku Pyyhtiä, Kaupunki rakentuu, 1966

Imatralaisen Markku Pyyhtiän (1940–2000) teoksessa Kaupunki rakentuu vuodelta 1966 näkyy hänelle tyypillinen tapa rakentaa tilaa kahden keskeisen perusasian yhdistämisellä eli muotojen ja värien sommittelulla. Väripinnat ovat selkeästi rajattuja ja vain kevyellä varjostuksella elävöitettyjä. Rakennuksella työskentelevät ovat muodoltaan työläisen arkkityyppejä ja yksinkertaisimmillaan lähes merkin tai symbolin kaltaisia, sulautuen näin luontevaksi osaksi rakennustyömaan suoraviivaista ja tehokasta koneistoa. Pyyhtiän teoksen aihe, muotokieli ja tyyli tuovat mieleen 1950-luvun esittävän ja 1960-luvun abstraktimpaan muotoon pyrkivän monumentaalimaalaustaiteen teokset jälleenrakennusajan ja alkavan nousukauden Suomessa. Maaltamuutto ja kaupunkien nopea kasvu näkyi myös Markku Pyyhtiän kotiseudulla Imatralla, missä teoksen syntyaikaan alettiin toteuttaa uuden hallinto- ja kulttuurikeskuksen suurisuuntaisia rakennussuunnitelmia. Hienoinen kubistishenkinen ote osassa teoksen muotoja vertautuu hyvin Pyyhtiän edellisenä vuonna maalaamaan teokseen Imatrankoski. Kuten myös öljymaalaukseen Kubistin viulu, joka on samoin vuodelta 1966 ja toinen Pyyhtiän teos, joka on Kouvolan taidemuseo Poikilon kokoelmissa.

Markku Pyyhtiä opiskeli muun muassa Vapaassa Taidekoulussa vuonna 1961 sekä teki opintomatkoja Ranskaan, Hollantiin ja Italiaan. Pyyhtiä piti joitakin näyttelyitä Kaakkois-Suomessa, muun muassa Kotkassa vuonna 1961 ja Imatralla vuonna 1963.    

Teksti ja kuva: Harri Hirvonen
Teoksen tiedot: Markku Pyyhtiä, Kaupunki rakentuu, 1966, öljy kankaalle, 70 x 100 cm

Katso aiemmin tänä vuonna ilmestyneitä kuukauden taideteoksia sivuiltamme Vuoden 2024 kuukauden taideteoksia – Poikilo