Vielä ehdit – Pyörteitä ja virtauksia

Jenni Tieaho työhuoneessaan heittää villaa ilmaan. Näyttelyn tiedot kirjoitettuna.

Pyörteitä ja virtauksia, Jenni Tieaho 1.9.2024 saakka Kouvolan taidemuseo Poikilo.

Kouvolan taidemuseo Poikilossa on ihastusta herättänyt Jenni Tieahon näyttely, Pyörteitä ja virtauksia. Jenni Tieahon taiteen lähtökohdat ovat suomalaisessa mytologiassa ja myyttisessä metsätarustossa. Keskeistä Tieahon taiteessa on luonnonmateriaalien kuten pajun, tuohen, puun ja erilaisten kasvien osien sekä teräksen käyttö. Näyttely on katsottavissa vielä 1.9.2024 saakka, joten vielä ehdit!  
Huomasithan: Taiteilijatapaaminen la 24.8. klo 13. Sisältyy museon pääsymaksuun.


“Mikään taide ei ole ollut yhtä vaikuttava, aivan upeaa!”

“Ensimmäisen teoksen nähdessäni tuntui kuin sydän olisi pysähtynyt.”

“Herkistyin. Aivan upea näyttely.”


Kaupunginmuseo Poikilossa voi tutustua Mistä Kouvola on tehty? näyttelyyn. Näyttelyssä pääsee näkemään nostalgisia valokuvia, filmejä ja esineitä nykyisen Kouvolan alueelta. Tule museoon yksin tai porukassa ja pysähdy omien muistojesi ääreen. Mistä Kouvola on tehty? 12.10.2025 asti Kouvolan kaupunginmuseo Poikilo

KOUTA-galleriassa on Iina Vartian näyttely, Pilvilinnoja ja vesipatsaita 16.7.-31.8. Jan Jämsénin printtivedoksia on esillä 26.9.-16.11.

Poikilo-galleriassa on Kristiina Lempiäinen-Trzaskan näyttely, Lintukoto, 6.8.-1.9. Heidi Wirgentius, Höyhenenkeveydellä 3.9.-29.9. Poikilo-galleriaan on vapaa pääsy.

Tiesitkö: Kouvolatalon aulasta löydät vitriinin, jonne on kerätty esille valokuvia, esineitä ja arkistoaineistoa. Tutustu Poikilo-museoiden kokoelmien aarteisiin. Vitriini löytyy parkkipaikan puoleisen C-oven läheisyydestä.