Vuoden 2025 kulttuurikouvolalainen on valittu

Matti Viitala kukkien kanssa keskellä ja ympärillä Tunne-ryhmään kuuluvia edustajia.

Tunne-ryhmä valitsi ystävänpäivänä Matti Viitalan kulttuurikouvolalaiseksi 2025.

Kouvolan kulttuurilaitoksista koostuva TUNNE-ryhmä on valinnut vuoden 2025 kulttuurikouvolalaiseksi Matti Viitalan. Ryhmä perustelee valintaansa seuraavasti:

Matti Viitala on laaja-alainen kouvolalainen kulttuurin kokija, tekijä ja harrastaja. Hän on aktiivinen pitkän linjan muusikko, joka on antanut suuren panoksen Kouvolan musiikkielämään. Viitala soitti kontrabassoa sivutoimisena muusikkona Kouvolan kaupunginorkesterissa vuosina 1966–1998. Hän on ollut mukana musiikkiopiston oopperaproduktioissa vuodesta 1985 alkaen sekä soittanut monissa musiikkiopiston kokoonpanoissa.  Viitala soittaa edelleen aktiivisesti, muun muassa tulevassa Orfeus Manalassa-operetissa ja vuonna 2023 perustetussa Valkealan kamariorkesterissa. Kouvolan teatterissa Viitala soitti musikaaleissa vuosina 2000–2007. Hänelle on myönnetty Suomen sinfoniaorkesterit ry:n hopeinen (vuonna 1995) ja kultainen ansiomerkki (vuonna 1998).

Matti Viitala on jatkanut eläkkeelle jäätyään jo yli kymmenen vuoden ajan nuoruudenharrastustaan, öljyvärimaalausta, kansalaisopiston päivämaalareissa. Toisen taiteenlajin, musiikin harrastaminen näkyy hänen tavassaan tehdä kuvataidetta. Matti suhtautuu myös maalaukseen ammattimaisesti ja intohimoisesti, mikä näyttäytyy pitkäjänteisyytenä ja sitoutumisena maalausprosessiin.

tunnelogo

Tunne-ryhmä on yhteistyöverkosto

TUNNE on kouvolalaisten taidelaitosten yhteistyöverkosto. Tunne pyrkii kasvattamaan kaupunkilaisten tietoisuutta kaupungin monimuotoisesta kulttuuritoiminnasta ja aktivoimaan kaupunkilaisia kulttuurin pariin.  Tavoitteena on vahvistaa Kouvolan tunnettuutta kulttuurikaupunkina. Tunne-ryhmä muun muassa valitsee vuoden kulttuurikouvolalaisen sekä vastaa ysiluokkalaisten ilmaisesta K9-kortista. Ryhmään kuuluvat Kouvolan Teatteri, Kymi Sinfonietta, Pohjois-Kymen musiikkiopisto, Kouvolan tapahtumatalot, Poikilo-museot, Kouvolan kirjasto, Kouvolan kaupungin kulttuuripalvelut sekä Kouvolan kansalaisopisto.

Kulttuurikouvolalainen on valittu vuodesta 2007 lähtien. Tunnustuksen on voinut saada aktiivinen ja monipuolinen kulttuurin harrastaja tai kulttuurille omistautunut yleisön edustaja. Valituksi on voinut tulla myös alueella merkittävä kulttuurivaikuttaja, yhteisö tai voimakkaasti esiin tullut positiivinen kulttuuriteko. Aiemmin palkittuja ovat muun muassa Kaarina Härmälä, Ella Jäppinen, Ville Viinikainen, Tytti Vänskä, Ritva Sorvali, Riikka-Liisa Kuoppa, Kouvolan yhteiskoulun lukion High School Musical -työryhmä, Jättömaa ry, Kymi Brass, Kouvolan Sanomien kulttuuritoimitus, Karina Koskinen, Kini Laine, Kouvolan musiikkiluokkien opettajat sekä Jukka Vartiainen.

Lue lisää tunne-ryhmästä sivuiltamme Tunne-ryhmä edistää paikallista kulttuuria – Poikilo

Kuvassa Aija Matero, Marko Niskapohja, Ulla Tommiska, Matti Viitala, Anne Korpelainen sekä Anu Kasnio. Kuva Topi Talasranta.