ODD GYM
17.6. – 11.7.2021
Kouta-galleria

Olen pohtinut paljon löytämistä, ja sitä vaatiiko löytäminen jonkin kateissa olemista. Jokin voi olla näkösällä kaiken aikaa, mutta sen huomaa vasta viiveellä, jonkin prosessin tuloksena.

Taiteellinen työ on usein asioiden nousemista pintaan, välillä niistä ei saa otetta tai otteen saatuaan saalis tuntuukin vähäpätöiseltä. Toisaalta löydökset usein vähän välittävät omista pyristelyistäni, niillä on oma tahto ja aikeet. Sekalainen tavara kertyy ja järjestyy muodostelmiin työhuoneella, ja joskus onkin vaikea muistaa, että minä olen se joka tekee.

Myötävaikuttajia asioiden muotoutumiselle voisi listata loputtomiin; hyvä aamiainen, outo melu, kuultu lausahdus tai aurauskepin päähän unohdettu ruisleipä. Tapahtumisien sarjojen seurauksena objektit järjestäytyvät, kietoutuvat ja kutsuvat mukaan itselleni vielä vieraaseen koreografiaan. Haluaisinkin joskus kokeilla vähentää itseni yhtälöstä, sillä tuntuu että paljon tapahtuu ilman minua, kuin itsekseen.

Essi Immosen teos GBBO, serigrafia kuitukankaalle, lastulevy, teräsputki, puuvilla. Teräsputkeen pujotettu tasavälein kuusi laskulevykiekkoa ja teräsputken toisessa päässä valkoista puuvillaa.
Essi Immonen, GBBO, serigrafia kuitukankaalle, lastulevy, teräsputki, puuvilla

Lopetan työstämisen usein siinä vaiheessa, kun teos ehdottaa vienosti jonkinlaista toiminnallisuutta tai jo olemassaolevaa esinettä, mutta voisi taipua vielä myös moneen muuhun. Minua kiehtoo jollain näkymättömällä rajalla tasapainottelu.

Essi Immonen (s. 1995, Rautjärvi) on Helsingissä asuva ja työskentelevä kuvataiteilija, joka työskentelee pääosin taidegrafiikan, veiston ja installaation parissa. Tällä hetkellä Immonen suorittaa kuvataiteen maisteriopintoja Taideyliopiston Kuvataideakatemiassa.
Hänen teoksiaan on ollut esillä useissa yksityis- ja ryhmänäyttelyissä, mm. Nuoret Taidegraafikot 2018 -näyttelyssä Galleria G:ssä ja Kuvataideakatemian Kuvan Kevät 2021 -maisterinäyttelyssä. Hänen teoksiaan on sekä yksityisissä että julkisissa kokoelmissa
(mm. HUS ja Valtion Taideteostoimikunta).

Näyttelyä on tukenut Taiteen edistämiskeskus.

Päivitetty 4.1.2022