Kim Simonsson
Überhund ja Haamukoira 2
Kim Simonssonin keraamisten veistosten pohjalla on kirjahyllyjen vanhahtavien posliinikoristeiden ironiaa. Dekoratiiivisissa veistoksissa, erityisesti ihmisfiguureissa, Simonsson yhdistelee japanilaisen mangan muotokieltä sekä länsimaisen kuvataiteen traditiota.
Simonssonin taiteen teemoja ovat luonto ja luonnottomuus. Tila, jossa ihminen on riistänyt luonnollisuuden niin eläimiltä kuin itseltäänkin. Taiteilijan omien sanojen mukaan niissä on viattomuuden ja rajuuden jännite, joka ilmentää muun muassa mangakulttuuria. Teokset kuvaavat ihmisen vieraantumista todellisuudesta ja uskoa oman käyttäytymismallin täydellisyyteen.
Überhund -nimisiä veistoksia on olemassa sarja. Seisovan koira– veistoksen lisäksi siihen kuuluu muun muassa yksi Überhund kattoon ripustettuna ja toinen seinään kahlittuna. Simonssonin koirahahmot eivät ole söpöjä posliinikoiria. Niiden ympärillä leijuu pelon, ahdistavuuden tai väkivallan uhka, vaikka taiteilija ei tunnustaudu poliittiseksi tekijäksi, voidaan hänen koiriensa ajatella kommentoivan ihmisen hallinnan tarvetta suhteessa luontoon.
Palaa ääniopastukset -sivulle Ääniopastukset: Überhund – Taiteen kiehtovat koirat – Poikilo
Päivitetty 25.1.2023