Melissa Mauno
25.3.–27.4. Melissa Mauno, Laitamilta, piirroksia ja veistoksia
Laitamilta-näyttely esittelee kesän 2024 tunnelmia taiteilijan kotitilan ympäristössä. Teoksissa pysähdytään arkisten, unohdettujen ja usein helposti sivuutettavien asioiden äärelle, ja löydetään niistä huomaamatta jääneitä syvyyksiä. Arkinen ja yksiulotteinen kohoavat mielikuvituksen voimin tavanomaisen ja käsinkosketeltavan yläpuolelle. Teoksilla halutaan myös herätellä kysymyksiä suuremmassa mittakaavassa: ketkä ajautuvat katvealueille, ketkä jäävät yhteiskunnan laitamille?
Näyttely pyrkii avaamaan katsojan silmät ja kuljettamaan ajatukset konkreettisen tuolle puolen, näkemään ympäristön ja sitä asuttavien arvon.
Taiteilijasta
Olen vuonna 2000 Kouvolassa syntynyt kuvataiteilija, kirjoittaja sekä kokoaikainen ihmettelijä. Taiteellisessa työskentelyssäni etsin näkyvän ja näkymättömän maailman rajapintoja ja pyrin kuvaamaan näennäisen tuolla puolen piileviä ulottuvuuksia. Teoksissani yhdistän luonnon ja ihmisen epätyypillisin assosiaatioin tai nostan ympäristöstäni esiin arkielämän kuriositeetteja, jotka jäävät tavallisesti huomaamatta.

Herkän ja monivivahteisen piirustusjäljen aikaansaamiseksi käytän työskentelyssäni lyijykynää, hiiltä ja mustaliitua. Kolmiulotteisissa teoksissani hyödynnän risuja ja lankaa, ja mahdollisuuksien mukaan työskentelen myös ajoittain taidegrafiikan parissa.
Melissa Mauno, Seven Stars (Portal), 29,8 x 27,7 cm, 2024, lyijykynä ja hiili
Ajaudun sekä kuvataiteen että kirjoittamisen kautta usein hankalien ja vaikeasti selitettävien asioiden ja teemojen äärelle esittämään kysymyksiä, joihin ei löydy vastauksia. Pohdin maailman ja olemassaolon samanaikaista järjettömyyttä ja ihmeellisyyttä yrittäen kuitenkin löytää ja luoda merkityksiä merkityksettömään. Merkityksistä pyrin rakentamaan kiintopisteitä, joiden kautta vallitsevaa entropiaa voisi tarkastella ja joiden avulla kaiken sekavuuden kanssa voi elää, hengittää ja jatkaa taas hieman eteenpäin – tai ainakin johonkin suuntaan.
melissa.mauno1(@)gmail.com Instagram: @devouring.eyes
Näyttelyn avajaiset
Näyttelyn avajaiset pidetään to 27.3. klo 17.00 – 18.00.
Palaa Poikilo-gallerian sivulle Poikilo-galleria – Poikilo
Poikilo-galleriaan on vapaa pääsy.
Päivitetty 10.3.2025