19.11.–4.1.2025 Minna Rissanen, Hidden (fading away), valokuvainstallaatio

Minna Rissanen kulkee luonnossa sekä luonnon ja rakennetun ympäristön väliin jäävillä alueilla, jotka usein sivuutetaan itsestään selvinä ja merkityksettöminä. Hän kartoittaa, kerää ja jäsentelee paikan materiaa sekä tutkii, millaisia piiloon jääviä ja huomaamattomia asioita, ilmiöitä ja todellisuuden ilmenemisen tasoja paikkaan ja paikkakokemukseen kätkeytyy sekä sitä, millaisena piirtyy todellisuuden ja kuvitellun välinen raja.

Kouta-gallerian Hidden (fading away) -näyttelyssä katsoja kohtaa pysähdyksiä, jossa pohjoinen maisema pakenee, pirstaloituu ja muuntuu muistijäljiksi. Vihjeistä ja palasista rakentuu tummanpuhava, valokuvaan pohjautuva teoskokonaisuus, johon liittyy tunne menetyksestä ja menettämisen pelosta. Läsnä ovat aika ja ajalliset kerrostumat, jäljet ja jäännökset sekä elämän hauraus ja hiipuminen. Näyttelyssä esillä olevat teokset ovat valmistuneet vuoden 2024 aikana. Työskentelyä on tukenut Taiteen edistämiskeskus (Taike).

Minna Rissanen on jaalalainen, Kymenlaaksossa ja Saamenmaalla työskentelevä valokuvataiteilija. Hän on valmistunut kuvataiteilijaksi (amk) Lahden ammattikorkeakoulusta vuonna 1999 ja Saimaan ammattikorkeakoulusta (kuvataiteilija yamk) vuonna 2015. Mediataiteen erikoistumisopinnot hän suoritti Lahden ammattikorkeakoulussa vuonna 2003.

Valokuvissa ja valokuvaan pohjautuvissa tilallisissa kokonaisuuksissa Rissanen käsittelee ihmisen ja luonnon suhdetta, paikan poetiikkaa ja ajallisia kerrostumia sekä pohjoiseen liitettäviä mielikuvia. Hänen tuotantoa on ollut esillä useissa yksityis- ja ryhmänäyttelyissä. Rissanen on Valokuvataiteilijoiden liiton, Kouvolan taiteilijaseuran ja Kuvaston jäsen.

Mustavalkoisessa valokuvassa lintu roikkuu pää alaspäin.
Minna Rissanen, Hidden (fading away), 2024

Palaa KOUTA-gallerian sivulle KOUTA-galleria – Poikilo

Päivitetty 16.12.2024