Varpu Eronen
3.2.-6.3.2022 Vieras maa
Varpu Erosen Vieras maa -näyttely ammentaa aineistosta, jota hänen äitinsä suvun naiset ovat säilyttäneet 1800-luvun lopulta lähtien. Nurmeksen pappilan Roosien reseptit, kirjeet ja almanakat kertovat menneestä elämästä konkreettisella, mutta usein hänelle käsittämättömällä tavalla. Menneisyys on vieras maa, jonka tavat ovat hänelle tuntemattomat.
Taiteen kautta Eronen pyrkii luomaan sukunsa menneisyyden ja oman nykypäivänsä välille suhteen, jonka avulla hän voi sekä syventää ymmärrystään menneisyydestä että nähdä oman aikasa toisin. Jotain jää silti aina käsittämättä.
Hän voi opetella valmistamaan liimalankaa ruustinna Amalia Roosin ohjeen mukaan, mutta ei osaa kuvitella, mihin sitä käytettiin. Tai todellako näkkileipäohjeessa kehotetaan sipaisemaan leipiä siivellä? Vuodenkierron mukaan eläminen ja melkein kaiken tarvittavan itse valmistaminen näkyvät selvästi Roosien kirjoituksissa, mutta myös uuden, teollistuvan maailman ihailu.
Osa Erosen teoksista on saanut alkunsa niistä harvoista yhtymäkohdista, joita hän löytää itsensä ja Amalia Roosin väliltä, kuten äitiys ja rakkaus kasveihin. Myös 1800-luvun maailmassa itsestäänselvä omavaraisuus ja kaiken uudelleen käyttäminen inspiroivat häntä taiteilijana. Hän käyttää töissään itse valmistamiaan kasvimusteita ja luonnonkuituja sekä kierrättää mieluummin kuin ostaa uutta.
Näyttely koostuu paperileikkaus- ja tekstiilitaideteoksista sekä maalauksista. Varpu Eronen asuu ja työskentelee Haminan Reitkallissa.
Erosen työpäiväkirjaa voi seurata osoitteessa www.kaytannollisenhistorianmuseo.net. Roosin perheen elämää seuraava almanakkablogi on osoitteessa www.mammanpaivakirjat.blogi.net
Palaa KOUTA-gallerian sivulle KOUTA-galleria – Poikilo
Päivitetty 25.1.2023