Stiina Saaristo, Tyttö ja koira
Stiina Saaristo valmistui kuvataideakatemiasta taidemaalariksi vuonna 2005, mutta pian piirustus syrjäytti maalit hänen materiaaliaan. Hän tuli tunnetuksi suurikokoisista ja pikkutarkoista piirustuksista, joille on ominaista groteski liioittelu ja huumori. Piirroksen henkilöhahmot ovat usein epävakaita lapsiaikuisia ja aikuislapsia, joiden kautta hän kuvaa naisen elämää sekä naiseen kohdistettuja odotuksia ja vaatimuksia. Taiteilija on todennut teoksistaan, että elämä on kiinnostava, julma, mutta rakas sarja tragikoomisia tapahtumia, sattumuksia ja uskomuksia, jotka yhdistävät meitä kaikkia. Kaikilla meillä on lapsuus, vain sen värit vaihtelevat.
Tyttö ja koira -teoksessa rusettipäinen tyttö istuu maassa pieni koira edessään. Kun kiertää teoksen toiselle puolelle, söpöys karisee. Tyttö ja koira on revitty luuhun asti auki. Teos on taiteilijan tuoreempaa tuotantoa. Saaristo on siirtynyt kolmiulotteiseen muotoon ja ottanut ilmaisun välineeksi taidekeramiikan. Kuten aiemmin piirustukset, myös Saariston keraamiset veistokset hätkähdyttävät. Saaristo rakentaa savesta käsin ikään kuin piirtäisi. Mielikuvien pohjalta syntyy suurpiirteisiä hahmoja, joita Saaristo muokkaa, kaivertaa ontoksi, leikkaa niiden raajoja ja lopulta yhdistää ne suurempaan kokonaisuuteen. Saariston teoksissa on usein mukana eläimiä. Niiden kuvaus on armotonta nykymaailman kritiikkiä. Teosten hahmot ovat tutun groteskeja ja hassujakin, mutta suloisen pinnan alta paljastuu jännitteitä. Taiteilijan suurikokoisiin piirustuksiin verrattuna keraamiset veistokset ovat kooltaan pieniä. Savesta muovailtujen veistosten polttaminen uunissa rajoittaa niiden mittakaavaa.
Palaa sivulle ääniopastukset Ääniopastukset: Überhund – Taiteen kiehtovat koirat – Poikilo
Päivitetty 13.2.2023